top of page

Luovia toteutuksia brändisi

tarpeisiin, vaikuttajalähtöisesti

ja alaa ymmärtäen.

"Vaikuttajamarkkinoinnin onnistumisen avaimet on siinä, että valitsee oikeita ihmisiä ympärilleen ja tässä talossa niitä on oikealta ja vasemmalta".

- Essi Bly, Vaikuttajamarkkinointipäällikkö Valio

Vaikuttajamarkkinointi

Vahvuutemme on vuosikymmenen aikana kertynyt syvä ymmärrys alasta: tunnemme alan tärkeimmät toimijat ja ajankohtaisimmat kehityssuunnat.
 

Vaikuttajalähtöisyys on yksi Content Cornerin tärkeimmistä arvoista. Tapamme toimia on saanut kiitosta myös laajalta vaikuttajaverkostoltamme. Arvostamme vaikuttajien työtä, ja otamme heidät mukaan jo kampanjoiden suunnitteluvaiheessa.

 

Meille tärkeintä on luottamus: haluamme olla alan lämminhenkisin ja turvallisin taho, jonka kanssa on ihanaa tehdä yhteistyötä. Olemmekin alan rakastettu toimija: meihin luottavat niin asiakkaamme

kuin vaikuttajatkin.

Saamme asiakkailtamme ylistystä myös luovista, out of the box -ideoista ja siitä, että uskallamme haastaa asiakkaitamme uuden äärelle. Konseptointitiimimme ideoi kerta toisensa jälkeen upeimmat kokonaisuudet, joita on ilo esitellä asiakkaillemme. Kaikki tekemisemme pohjautuu asiakkaan strategiaan, ja kytkeytyy luontevaksi osaksi brändin muuta markkinointia.

Koostamme kattavan ja yksityiskohtaisen raportin kampanjoiden tuloksista tarkan ja luotettavan Klear-vaikuttajatyökalun avulla.

Ota yhteyttä ja suunnitellaan teille yhdessä

vaikuttavaa vaikuttajamarkkinointia!

Meillä työskentelee monialainen tiimi, jonka jäsenet ovat vuosien ajan toimineet paitsi vaikuttajamarkkinoinnin parissa, myös muilla markkinoinnin osa-alueilla. Tiimimme jäsenet ovat tehneet töitä niin vaikuttajan, toimiston kuin asiakkaankin puolella. Hallitsemme siis kokonaisuuden ja toimimme ammattitaitoisena linkkinä asiakkaan ja vaikuttajan välillä.

 

Tiimillämme on vankka, vuosien projektinjohdollinen kokemus, josta saamme kiitosta sekä asiakkailta että vaikuttajilta. Meille on luontevaa pitää useita lankoja käsissä yhtäaikaisesti ja hoitaa projektit maaliin sovitussa aikataulussa.

Tapahtumatuotanto

Content Cornerilla työskentelee tapahtuma-alan ja PR:n pitkän linjan
ammattilaisia. Suunnittelemme ja toteutamme unohtumattomia tapahtumia aina kymmenen hengen intiimeistä vaikuttajatapahtumista reilu tuhannen hengen asiakasiltoihin.

Luomme kokonaisvaltaisia konsepteja, joissa esimerkiksi vaikuttajakampanjan tueksi toteutetaan myös PR-lähetys tai vaikuttajatapahtuma. Suunnittelemme tapahtumat ja markkinointiteot aina asiakkaan strategia ja tavoitteet edellä, laadukkaasti.

Ota yhteyttä! Ideoidaan yhdessä ikimuistoinen tapahtuma.

Tunnemme trendit, puheenaiheet, mielenkiintoisimmat lokaatiot ja oikeat ihmiset.

PR

Meillä on vankka kokemus PR:stä kaikissa sen muodoissa: tunnemme trendit, puheenaiheet, mielenkiintoisimmat lokaatiot ja oikeat ihmiset.

 

Tunnemme alan ammattilaiset henkilökohtaisesti, mikä helpottaa PR-työtä ja tuo tuloksia. Tiedämme millaisia PR-lähetyksiä vaikuttajat haluavat vastaanottaa. Meillä on myös pitkä kokemus mediatyöskentelystä, joten kauttamme tavoitat Suomen tärkeimmät mediat ja toimittajat.

Ota yhteyttä ja mietitään yhdessä, millainen PR-kokonaisuus palvelee parhaiten yrityksesi strategiaa.

Sisällöntuotanto 
ja -suunnittelu

Vaikka olemme erikoistuneet vaikuttajamarkkinointiin, meiltä saa myös laaja-alaisesti muita luovia markkinoinnin ratkaisuja. Meillä työskentelee Suomen ammattitaitoisimpia vaikuttajia ja sisällöntuottajia, jotka tietävät, millainen sisältö ja visuaalisuus vetoavat katsojaan, ja kuinka luodaan vaikuttavimmat tekstit, kuvat ja videot.

Tiimistämme ja verkostoistamme löytyy ammattivaikuttajien lisäksi myös useampi ammattivalokuvaaja ja -sisällöntuottaja, jotka hallitsevat
sisällöntuotannon asiakkaan kanaviin. Näissä sisällöissä yhdistyvät upeiden kuvien lisäksi strateginen ote: suunnittelemme sisällöt asiakkaiden tavoitteet huomioiden.

Kauttamme onnistuvat kokonaisvaltaisesti myös muut luovat toteutukset. Hallitsemme myös niin mainoskuvien kuin tapahtumien stailaukset sekä kuvausjärjestelyt.

 

Kasaamme oikeanlaisen tiimin juuri kuhunkin projektiin
asiakkaan tarpeet huomioiden. Meillä on vuosien aikana kertyneet laajat verkostot eri luovan alan osaajista ja vankkumaton visuaalinen silmä.

Ota yhteyttä ja suunnitellaan teille yhdessä vaikuttavaa sisältöä.

bottom of page